Minua on aina ärsyttänyt ns. "täytyyhän taiteilijoidenkin saada leipänsä" -argumentti, kun keskustellaan aineettomasta omaisuudesta ja siihen liittyvien vapauksien rajoittamisesta. Tämä liittyy keskusteluun aiemmassa blogimerkinnässäni.
Samaa argumenttia on nimittäin käytetty kautta historian puolustamaan mitä erilaisempia ihmisoikeuksien rikkomuksia. Paras esimerkki lienee "täytyyhän puuvillapeltojen omistajienkin saada leipänsä", jolla perusteltiin orjien pitämistä 1800-luvun tienoilla. Olisihan ollut omistajia kohtaan todella epäreilua lakkauttaa orjuus, vaikka se nyt ehkä vähän ihmisoikeuksia vastaan sotikin.
Tämä esimerkki sopii analogiaksi aineettoman omaisuuden rajoituksille niin hyvin, koska kyse on täsmälleen samasta asiasta: yksityisen ihmisen oikeuksien ja vapauksien rajoittamisesta keinotekoisesti sen vuoksi, että joku toinen voi ansaita rahaa.
Henkilökohtainen moraalini on aina asettanut ihmisen oikeudet ja vapaudet rahan ansaitsemisen edelle, oli kyse sitten tekijänoikeuksista tai orjuudesta. Aina silloin tällöin historian saatossa tullaan näihin tilanteisiin, jossa syntynyttä status quoa haluttaisiin pitää yllä, mutta se on silti väärin.
PS. Itse muuten ostan ihan laillista musiikkia noin 1000 eurolla vuodessa. Se ei vaikuta moraalikäsityksiini lainkaan.